torstai 15. maaliskuuta 2012

Caribia!

Vihdoinkin on saatu myös meijän kisakausi avattua. Ensimmäiset kisat piti siis olla jo Miss Valentinet, mut ei valitettavasti päästy lähtemään kun oli kirjoituksia ja loukkaantumisia:(.

Caribia cup oli meille ihan uudenlainen kisa, koska ne oli ensimmäiset kisat uudella joukkueella ja kisoihin valmistautuminen poikkes ainakin hitusen vanhasta kaavasta! Päivä alkoi onneks vasta aika myöhään, mutta ei kovin kivalla tavalla. Harkkasuoritus oli tosi vaisu ja eriaikanen. Mukaan mahtu myös isoja tyhmiä virheitä, joten fiilikset oli aika ankeet. Alettiin kuitenkin kokoomaan itteemme ja fiilis alkoki nousta hiustenlaiton ja mei
kkauksen parissa:).

Kun kisalämppä alko oli aamun farssisuoritus jätetty jo taakse ja kaikki oli valmiita näyttämään mistä meijät on tehty! Tsemppihuudot piirissä ja sitten eiku matolle tunnelmoimaan:).



Suoritus oli paaaaaljon parempi kun aamulla, mutta jäihän sinne vielä paljon parannettavaa. Tunnelma kuitenkin saatiin välitettyä yleisölle ja fiilikset oli ihan jees heti suokan jälkeen:).


Siitä alkoikin sitten ensimmäisten Team TURKU pisteiden oottelu. Oltiin aika jännityksissä, koska ei oikein ollut mitään hajua mitä sieltä vois tulla. Pian ne sieltä tulikin ja saatiin siis teknisestä 5.40 taiteellisesta 3.10 suorituksesta 8.25 ja yhteensä 16.75. Lopputuloksissa oltiin kuudensia.

Kisojen jälkeisissä reeneissä ollaan tehty paljon muutoksia, jotta ohjelmasta tulis vielä parempi. Eilen reeneissä kävi myös Vilma, joka siis on tehny meijän ohjelmaa tosi paljon ja keksi taas ihan huippujuttuja koreografiaan:).

Eipä meille oikein mitään muuta erikoista kuulu! Abeilla on kirjotukset käynnissä ja muut koittaa ahertaa muuten koulussa, vaik välillä tuntuukin et koko elämä pyörii vaan jumpan ympärillä XD.

Toivottavasti tää postailu lisääntyis tästä pikkuhiljaa niin voitais tehä se vanhojen ja penkkareitten postaus ainakin ja muutenkin kertoa vähän meijän uusista kuvioista:)

Ja kun joku sitä kyseli että ketä meissä nyt voimistelee niin Anna, Elisa, Emilia, Emppu, Essi, Jemina, Lotta, Margitha, Mira, Natalie, Ronja ja Tiina.

Kuvat on otettu Turun Sanomien sivuilta.

6 kommenttia:

Anni kirjoitti...

Onnea hyvästä kisasuorituksesta! Teillä on aivan ihana, koskettava ohjelma. Tsemppiä ja iloa harkkoihin - ja koulutyöhön :)!

Anonyymi kirjoitti...

Upea ilmaisullinen ohjelma ja tyylikäs puku. Onnea kisasuorituksiin. Taistelette ihan kärkisijoista kun suoritus menee nappiin!

Anonyymi kirjoitti...

mikä teijän musiikki on? Se on nii ihana!!! meinaan aina alkaa itkee ku katon ton teijän ohjelman tosta DVD:ltä <3

Xonox kirjoitti...

Ihana ohjelma, ihana tunnelma ja ihanat tytöt! <3 Tsemppiä kauteen murut! :)

-Jenny-

Saaruska kirjoitti...

Team Turun musiikkina on Armand Amarin To Warn the World.

Tsemiä hiontaan tiimi <3

Anonyymi kirjoitti...

Teil on ihana ohjelma ja mä toivon et mäki osaisin noi hienoi jumppaliikkei. XD

oon vast 12 heh